torstai 9. heinäkuuta 2015

Autoreissu Alpeilla ja ympäristössä

Autoilimme viikonloppuna kahden pienen lapsen kanssa Itävalta ympäri ja piipahdimme reitin varrella myös Saksan, Sveitsin ja Liechtensteinin maaperällä. Sää sekä suosi että tuotti ahdistusta, sillä koko viiden päivän reissumme ajan hellettä riitti 40 asteeseen asti.

1: Wien - Attersee - Chiemsee - München

Reissumme ensimmäinen etappi oli Attersee -järvi. Atterseeltä ajoimme Saksan rajan yli Chiemseelle, josta otimme lautan Herreninselille (saari), jossa nähtävyytenä on Versaillesia jäljittelevä linna. 





2: München - Bregenz - Bodensee

Münchenistä ajoimme Itävallan länsirajalle Bregenziin, jossa piipahdimme vuosittain järjestettävän Bregenzin juhlafestivaalin (Bregenzer Festspiel) ytimessä ja vietimme aikaa Bodensee -järvellä. Maisemia oli helppo ihailla vuorten huipulta, jonne pääsi Pfänderbahnilla Bregenzin keskustasta. 


Bregenzistä ajoimme Liechtensteiniin Vaduziin, josta matkamme jatkui unohtumattomiin maisemiin Alpeille. Matkamme kohokohta oli kahden kilometrin korkeudessa sijaitseva Lünersee -tekojärvi, jonne pääsimme gondolihissillä. Lünerseeltä jatkoimme matkaa Innsbruckiin, jossa yövyimme.








4: Innsbruck - Stausee - Krimmler Wasserfälle - Schloß Bruck - Wörthersee

Matka Innsbruckista Wörthersee -järvelle Itävallan eteläosaan oli mutkainen ja korkea, sillä ajelimme lähinnä vuoristoteitä. Matkan kesto palkittiin mahtavilla maisemilla, joita riitti. Stauseen tekojärvellä oli hyvä pitää evästauko. Krimmlin vesiputoukset (Itävallan korkeimmat) Hohe Tauernin kansallispuistossa sijaitsivat myös automatkamme varrella. Bruckin linna Lienzissä oli puitteiltaan oiva pieneen jaloitteluun ja juomataukoon.


Viimeinen lomapäivä vietettiin Wörthersee -järvellä, jossa kävimme myös veneilemässä. Tunnelma oli kuin Välimerellä!


- Eve

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti